Moskova
Viime viikonloppuna (15-18.3) teimme matkan Moskovaan. Reissuun lähti 6 tyyppiä 6:sta eri maasta: kanadalainen Jean-Philippe, bulgarialais-saksalainen Diliana, valkovenäläis-puolalainen Wictor, ranskalainen Cedric, saksalainen Karina ja minä edustin Suomea. Juna Pietarista lähti torstai-iltana klo 22.30. Meno-paluulippu Moskovaan makuuvaunussa maksoi 970 ruplaa eli semmoiset 30 euroa. Venäläisessä makuuvaunussahan paikkoja on huomattavasti enemmän kuin esim. suomalaisessa junassa. Neljän hengen loossin lisäksi käytävällä on vielä kaksi paikkaa. Menomatkalla junassa oli ihan tajuttoman kuuma, joten nukkumisen kanssa oli vähän niin ja näin. Saavuimme Moskovaan 5.30 ja heitimme tavarat ensiksi Jean-Philippen kanadalaisen kaverin koulun asuntolaan, jossa meidän oli tarkoitus viettää yöt. Tämähän sitten kusi venäläiseen tyyliin, mutta onneksi pystyimme livahtamaan sisään illalla, koska hosteleissahan ei tietenkään enää perjantai-iltana ollut tilaa.

No, kun olimme heittäneet tavarat hostelille, suuntasimme aamupalan kautta punaiselle torille. Oli mahtava sää, aurinko oli juuri nousemassa ja ilma oli lämmin. Lisäksi torilla, jossa yleensä vilisee satoja ihmisiä, tänä aamuna niitä oli vain kourallinen. Tori, sekä Pyhän Vasilin katedraali olivat loppuen lopuksi paljon pienempiä kuin miltä ne kuvissa näyttävät. Kävimme myös kuvaamassa läheisellä sillalla ulkoministeriön rakennusta ja kaupunkikuvaa. Tämän jälkeen lähdimme Kremliin, jonne pääsy vaati tiukat turvatoimet. Kremlin sisällähän on muistaakseni kirkkoja ainakin 5, jotka ovat täynnä ikoneita sekä joissain oli myös ritareiden hautoja. Kremlin sisällä välillä kaahasi valtion mustat autot kohtalaista ylinopeutta ja sitä varten siellä oli myös kiellettyä kävellä muualla kuin jalkakäytävällä. Kremlin edustalla on myös ikuinen tuli, joka sytytettiin aikoinaan muistaakseni toisen maailmansodan päättymisen kunniaksi.

Cedric toimi ikään kuin kulttuurin puolesta matkanjohtajana. Väsyimme JP:n kanssa aika hyvin kirkkoihin ja katedraaleihin kremlin jälkeen ja kun muut menivät vielä Kristus Vapahtajan katedraaliin, päätimme JP:n kanssa jäädä ulos istuskelemaan. Tämän jälkeen alkoi säätö hostellien kanssa. Tytöt lähtivät omaan hostelliinsa ja me yritimme soittaa kaikkiin, joiden puhelinnumerot meillä olivat. No, ei saatu sitten hostellia ja lähdimme vielä jalan katsomaan yhtä, mutta emme löytäneet sitä. Sitten Cedricin ystävä Benjamin Saksasta, joka tekee työharjoittelua parhaillaan Moskovassa, kysyi babuskalta (=mummo, jonka kämpässä hän asuu), josko pääsisimme hätätapauksessa sinne yöksi. No ei sitten tarvinnut kun tosiaan livahdimme asuntolaan. Kanadalaiskommuuni oli järjestänyt meille kaiken lisäksi 3 petiä sinne. Suihku, kalja ja pelmeenit (täytetty makaroni) tekivät terää.

Lauantai-aamuna sitten lähdimme kahdeksalta ja suuntasimme aamupalan kautta katsomaan setä Leniniä. Noin 20 minuutin jonotuksen jälkeen pääsimme sisään Leninin luolaan, jonne ei saanut ottaa kännykkää eikä kameraa mukaan. Onneksi tiesimme tämän, toisin kuin sadat muut turistit. Lenin oli kohtalaisen kalpea ja kuulinkin jälkikäteen, että lukuisia osia hänestä on jouduttu korvata joillain muilla "osilla" huonon kunnon takia. Tämän jälkeen suuntasimme Venäjän valtion historian museoon. Tämän jälkeen lähdimme metrolla Tretjakovin taidegalleriaan, jossa on esillä venäläistä taidettä eli on ikään kuin paikallinen Ateneum. Kun tulimme takaisin sieltä yritimme ostaa Bolshoi-teatteriin lippuja, koska he myyvät opiskelijoille lippuja 40 ruplalla (1,30e) tuntia ennen esitystä, mutta ikävä kyllä kaikki liput olivat menneet. No ei siinä mitään. Päätimme mennä katsomaan punaista toria, joka on aika kaunis pimeällä.

Pienen guljailun jälkeen lähdimme hostelille, jonne tytöt olivat tehneet meille varauksen. Moskovan metro on muuten uskomattoman kaunis. Jokaisella asemalla on oma teema. Esimerkiksi yksi asema on omistettu kemisti Dimitri Mendelejeville, joka keksi aikoinaan alkuainetaulukon. Tällä asemalla katossa roikkui molekyylipalloja. Yleisesti asemilla oli neukkutaidetta, joka iski ainakin minuun erittäin vahvasti. Yritin loppumatkasta tuloksetta löytää kirjaa metrosta, jossa olisi myös kuvia näistä asemista. Hostelilla sitten syötiin pelmeeneitä ja kakkua. Lisäksi juttelin ruotsalaisten backpackerien kaa, jotka meinas tehdä trans-siberian ja mennä myös Intiaan. Lisäksi hostelilla oli myös kaveri Walesista ja Philadelhiasta.
Sunnuntai-aamuna lähdettiin sitten taas aikasin liikenteeseen ja mentiin aluksi Leninin kirjastolle, jonka edessä mollotti Dostojevskin patsas. Sitten kävelimme pitkin paikallista Iso-Robaa ja päädyimme ulkoministeriön rakennuksen luo. Tämä rakennus muistuttaa hyvin vahvasti Batmanista tuttua Gotham Cityä. No pienen harhailun jälkeen otimme metron Moskovan Yliopiston (MGU) luo, joka oli aika vakuuttava näky myös. Tämän jälkeen siirryimme läheiselle rihkamatorille, josta oli upeat näkymät kaupunkiin. Rinteessä oli myös esimerkiksi olympiakisoja varten rakennettu laskettelurinne hyppyrimäkineen. No koska Cedric ei ollut saanut vielä tarpeeksi katedraaleista oli seuraava matkakohde Novodevitshin luostari. Siellä oli taas ikonimuseoita ja sun muuta todella puuduttavaa kamaa. Niin ja olihan siel sitten kirkko, mis jengi pussaili ikoneita. Toivottavasti kaikilla oli Havrix-rokote. Tämän jälkeen lähdimme kohti hostellia ja kävimme matkalla syömässä pizza hutissa. Sitten hostelilta metrolla leningradin asemalle ja hirveellä kiireellä harhailtiin etsimässä oikeaa laituria, joka onneksi löytyi 5 minuuttia ennen junan lähtöä. Matka oli kokonaisuudessaan erittäin täydellinen. Ehti nähdä tosi paljon parissa päivässä ja Moskovasta jäi erittäin hyvä maku, mikä tosin saattaa johtua viikonlopun hyvästä säästä.

1 Comments:
APOI APOI Taloo Palaa!
I'm now rocking live in Finland.
Thanks for everything bro, it's so so so so nice to be here.
Love your country.
See you soon
Post a Comment
<< Home